Ajattelin hiukan ryhdistäytyä kirjoittamisen osalta ja tein tänne tunnukset. Aikaisemmin pidin blogia muualla mutta tunnen, että moni asia on muuttunut hyvin paljon niistä ajoista. Joten minulle on luonnollisinta aloittaa lörpöttelyni täysin tyhjältä pöydältä. Saatan kaivaa tarvittaessa jotain aikaisempia tekstejäni tänne esille, jos oikein riehaannun ja elän vaarallisesti. 

Aloitin aamuni kahdella teekupillisella maukasta Mate - Kuuma tanssi -teetä. Mitä en koskaan kyllästy mainostamaan. Ehkä minun pitäisi maistella Forsmanin valikoimista muitakin makuja. Vaikka puristit ovat sitä mieltä ettei maitoa tulisi sotkea teehen, olen tästä täysin eri mieltä. Aamulla varsinkin maitoa voi lutrata sekaan ja samalla syödä pari paahtoleipää. Makuelämykset. Ne elämän pienet ilot.

Minulla on tyttöystävä. Eikun hetkinen. Ei, se on jääkaappi. Minulla on jääkaappi.  

Samalla katsoin Mr Morgan's Last Love -elokuvan. Pidän viihteestä, joka saa ajattelemaan ja kukapa ei sellaisesta pitäisi. Tällä kertaa tilanne meni niin pitkälle, että välillä pysäytin katselun siksi aikaa, kunnes sain ajatukseni järjesteltyä uudelleen. Elokuvassa oli paljon kohtauksia, jotka nostivat muistoja pinnalle. Koin tämän pelkästään hyvänä asiana. Jos tätä kokemusta voisi verrata johonkin, vertaisin sitä elokuvaan Lost In Translation. Molempien leffojen päähenkilöissä on hyvin paljon sellaista, johon pystyn samaistumaan helposti. Jolloin tunteita herää myös henkilökohtaisella tasolla. 

lastlove11-normal.jpg

“Well, you don’t love life itself. You love, uh, places, animals, people, memories, food, literature, music… And sometimes, you meet someone who requires all the love you have to give and if you lose that someone, you think everything else is going to stop, too. But everything else just keeps on going. Giraudoux said you can miss a single being even though you’re surrounded by countless others. Those people are like… like extras. They cloud your vision, they’re a meaningless crowd. They… They’re an unwelcome distraction. So you seek oblivion in solitude. But solitude only makes you wither.” 

lastlove22-normal.jpg

Ystävyyttä voi aina pohtia ja ihmetellä iltojen pimetessä. Kaipa sen pitäisi olla niin, ettei ystävien tarvitse olla aina kuin paita ja takapuoli (perse). Vaan niin, että voidaan palata pitkänkin tauon jälkeen täsmälleen siihen, mihin ollaan aikaisemmin jääty. Toisaalta, jos ajallisesti tauko ylittää vuoden ilman minkäänlaista kontaktia, ilman mitään pätevää syytä. Ollaanko silloin enää ystäviä? Kavereita? Hyvän päivän tuttuja? Kaiken pystyy halutessaan lokeroimaan. Kannattaako tällaisia asioita lähteä edes määrittelemään pelkästään ajallisesti. 

Rakkaudesta pystyisin lörpöttelemään luultavasti iät ja ajat, joten palaan siihen aiheeseen joskus myöhemmin. 

Näin myös hyvin villiä ja värikästä unta. Ehdin jo kertomaan uneni kertaalleen, joten tähän en sitä ala enää sepustamaan. Pakko kuitenkin mainita, että se sisälti: puhuvia mansikantaimia, hattaraa, sateenkaaren värejä, laskettelurinteitä jotka ovat tehty kokaiinista, ilkeitä kummituksia, mukavia otuksia. Miljöö ja eliöt olivat sellaista luokkaa kuin lastenkirja olisi viritetty lsd:llä ja amfetamiinilla. Tähän päästiin kun menee nukkumaan hyvällä mielellä ja on nauttinut kolme keskiolutta juuri ennen sitä.