keskiviikko, 8. heinäkuu 2015

Kesä ja mopo

Kesä, mikä ihana tekosyy. Sataa vettä ja on harmaata. Silloin kun ei sada, tuulee aivan helvetisti. Erilaisia reissuja olen suunnitellut mutta ehkä aivan turhaan. Viikonlopulle ajattelin ajella pienen 350km reissun mutta on aika varmaa, että silloin vähintään sataa rakeita ja heinäsirkkoja. Turha mainita, että lämpötilakin lähestyy jo vaatimatonta 10-astetta.

 

Honda%20CB750F2.jpg

Vaihdoin vihdoinkin Viragon toiseen mopoon. Yamahalla ajelin vaatimattomasti kuusitoista kesää ja jos lasketaan sitä edeltävä Yamaha TZR 125 niin vuosia Jammuilla tuli kerättyä 18 vuoden edestä. Nyt alla on Honda CB 750 SevenFifty ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Mopedi on riittävän hyväkuntoinen ikäisekseen (1992) ja kulutusosat ovat ketjuja ja rattaita lukuunottamatta hyvät. Yritän kitkuttaa näillä näkymin tämän kesän vielä vanhoilla rattailla ja ketjulla.

 

Niin ja Kreikka on syvältä ahterista. Uh. Poliittinen mielipide.

sunnuntai, 14. syyskuu 2014

BM6

Viikonlopun kiireet ovat ohitse. Perjantaina olin Helsingissä ja kävin katsomassa Bar Loosessa Black Magic Six, The Shrieks ja The Country Dark pumppujen keikat. On todettava että kattaus oli riittävän monipuolinen ja aktit olivat suorastaan huikeita. Erityisesti Black Magic Six esitys upposi minuun kuin naula päähän. Oli suuri nautinto nähdä kuinka hyvin pelkkä duo voi toimia. Aina ei tarvitse soittajista koostuvaa armadaa. Yksinkertaisesti ja täysillä.

Tapasin paljon uusia ystäviä. Sain palkan, ruoat, juomat ja yöpymisen ilmaiseksi. Mukavaa vaihtelua arkeen ja joskus on mukavaa olla "vaan" kuski.

 

matkakahvi-normal.jpg

Tien päällä kahvi nautitaan luonnollisesti autossa tai ulkona ja pahvimukista. Se maistuu aina hyvin herkulliselle. Nam.

 

perjantai, 12. syyskuu 2014

Liquer & Whoring

Lähden tänään pitkästä aikaa Helsinkiin urpoilemaan. Lupauduin kuskin hommiin kaverin bändille. Ensimmäinen orkesteri aloittaa klo. 21.00 Bar Loosen estradilla ja siitä kinkerit jatkuu pitkälle yöhön.

 

Ikea Family -kortilla saa kahvin, hodarin ja pullan huokeaan 1,50 euron hintaan. En malttanut olla liioittelematta ja ostin muutaman ylimääräisen hodarin, tarjosin kaverille ja lisäksi ostin tiskiltä vielä muutaman gramman kuivattua sipulia, joka onkin määräänsä nähden jopa niinkin kallista kuin 50 senttiä. Samaa tuotetta voi ostaa 100 gramman purkin samasta kaupsta ja se maksaa yhden euron.

ikeahodarit-normal.jpg

 

kuivattusipuli-normal.jpg

 

tiistai, 19. elokuu 2014

Työ

Työsopimus loppuu tämän kuukauden viimeinen päivä ja sitä ei jatketa. Voi kurjuuden kurjuus. Jälleen alkaa työttömän karu mutta ah niin ihana arki. Olen hakenut parin kuukauden aikana kaikkiin avoinna oleviin hoitoalan paikkoihin. Haastatteluun asti en ole kertaakaan päässyt, syynä on laihahko työkokemus alalta.

tiistai, 5. elokuu 2014

Ääh

Puhelimen kuulokkeet hajosivat muutama päivä sitten. Nyt Lumia halusi päivittää itsensä ja jäi pyörittelemään rattaitaan näytössä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi eli se jumi siihen. Tunnin jaksoin odottaa ja sitten oli laitettava tulille Software Recovery Tool. Ilmeisesti Nokiaa ei kannata päivittää.