Olen huomannut ettei tuttavat enää jaksa keskustella kanssani spontaanisti. Sen takia olenkin ruvennut käymään eri keskustelufoorumeilla pälättämässä. Siellä vielä toistaiseksi ihmiset vastailevat ja kysyvät minulta asioita. Kommunikaatio on kuin juna, se liikkuu molempiin suuntiin ja silloin se toimii tehokkaasti. En syytä ketään tästä välinpitämättömyyden kuilusta mutta joskus olisi mukava tuntea itsensä edes jollain tapaa halutuksi ja mielenkiintoiseksi persoonaksi. Jos minä en pidä yhteyttä, kukaan ei tule kysymään kuulumisia. Mutta enpä minäkään kysele enää mitään keltään. En vastaa aina puhelimeen. Nostan muutamat ystävät jalustalle ja loput heitän kaivamaani joukkohautaan. Sillat palaa edestä ja takaa mutta jalat ovat kastuneet aikaisemminkin. Joskus tunnen itseni keskustelun tai kommentoinnin tappajaksi. Katsoin äsken Simpsonien jakson, jossa Moe oli hirttäytymässä sen takia kun tuntee olevansa täysin yksin ja hylätty. Minusta tuntuu samalta toisinaan. Ehkä sen jälkeen olisin muutamien ystävien mielessä hetken aikaa, kunnes aika pyyhkisi muistot pois kuin laineet rantahietikkoon piirrettyyn sydämeen. Jännää että yksi piirretty sai ajattelemaan asioita ja niitä piti tulla vielä tänne blogiin asti mussuttamaan. Moella tosin on oma baari ja vakiopulit pitämässä seuraa. Minulla ei. Siihen oli joskus mahdollisuus mutta kieltäydyin kohteliaasti. Maailma kohdallani voisi olla täysin erilainen tällä hetkellä jos olisin suostunut. PIdän silti tästä nykyisestä kohtalostani enemmän ja nautin monista asioista täysin rinnoin. Elän välillä täysillä ja välillä makaan tajuttomana sohvalla. Ylilyöntien välissä pyrin käyttäytymään kuin muutkin pallolla tallaajat.  

Ihmisillä on kyltymätön tarve ymmärtää itseään ja historiaansa. - Tiededokumentti: Geneettinen koodimme

Yritin vielä lähimenneisyydessä houkutella tuttavia viettämään aikaa kanssani. Yllätyksekseni huomasin, että suurin osa jätti vastaamatta kutsuuni. Se tuntui pahalta pienessä palaneessa ja potkitussa sielussani. Minusta kieltäytyminenkin on kohteliaampaa kuin täydelinen hiljaisuus. Enkö ansaitse edes vastausta? Tämä kertoo enemmmän muista kuin minusta. Nykyään en myös itsekään vastaa kaikille, lopetin olemasta aina niin ah mukava minä. Jos tästä seuraa täydellinen yksinäisyys, niin voin ainakin sanoa että se oli ainakin osittain myös oma syyni. En ole pessimisti, mutta kun et odota mitään, et myöskään tule pettymään. Kolikon kääntöpuoli on sitä, että silloin et voi oikein mitään saavuttaa. On tässä hyvätkin puolet. Ketään ei voi vahingossa satuttaa, kukaan ei jää kaipaamaan mitenkään erityisesti vaikka olisin kadoksissa useita kuukausia. Ei ole minkäänlaista stressiä siitä, että olenko unohtanut nähdä tuttavia. Voin tehdä ihan mitä vaan, aivan milloin tahansa. Täydellinen vapaus on pieni vankila. Jos käykin sellainen lottovoitto, että joku haluaa nähdä. On se tunne suorastaan huumaavaa, ehkä jopa addiktoivaa. 

Lyhyesti sanottuna; haluaisin olla edes yhdelle ihmiselle jotain sellaista, jota ilman elämä olisi paljon harmaampi ja tylsempi paikka elää. Supersankarina tarvitsen vierelleni assistentin.  

Aina silloin tällöin syntyy joku, joka näyttää ihmiseltä ja puhuu kuin ihminen mutta on jotakin ihan muuta.
- Psykologi Paul Britton

Loppukevennys: Jotta saan tämänkin liittymään jotenkin persiiseen. Sanon että tämä oli väsyneen illan aivopieru. Tekstissä on piilotettuna pilkettä silmäkulmassa, syvällä rivien välissä. Näet sen kun katsot todella tarkasti, niin läheltä että pystyt tuntemaan hengitykseni poskillasi ja kuulemaan ajatukseni. 

 Pidän kukista.